Tiedote koskien 2021 vuosikokousta

Arvoisa TUK:n jäsen!

Vuosi 2021 on Talviuimarienkerhon 97. toimintavuosi. Toimintavuotta häiritsee edelleen viime vuonna alkanut korona-epidemia.

Korona-epidemiasta johtuen hallitus on päättänyt siirtää kerhon vuosikokouksen pidettäväksi 15.5.2021 Ouritin pihalla. Mikäli korona-tilanne sallii, niin kokous saatetaan siirtää myös toisaalle sisällä pidettäväksi. Hallitus tiedottaa asiasta jäsenille yhdistyksen sääntöjen mukaisesti hyvissä ajoin ennen kokousta.

Hallitus tilasi joulukuussa Raksystems Oy:ltä saunarakennuksen kuntotarkastuksen. Kuntotarkastuksen piti Antero Soini / Raksystems Oy. Kuntotarkastuksessa ei todettu mitään välittömän korjauksen tarvetta. Suihkuhuoneen ja vessan välisessä seinässä todettiin kosteutta. Koska seinän rakenne on kiveä, kosteus ei aiheuta rakennukselle tai sen ilmanpuhtaudelle vahinkoa. Pieniä korjattavia kohtia saunarakennuksessa on useita, joita voidaan kunnostaa perusylläpidon aikana.

Kuntotarkastuksen perusteella saunaan olisi syytä tehdä peruskunnostus noin 5 vuoden kuluttua.

Tammikuussa saunaan asennettiin uusi ilmanvaihtokoneisto ja ilmanvaihtokanavia. Kaikki kanavat myös nuohottiin. Samassa yhteydessä Juha Anttila ja Pauli Tervo uudistivat saunan käytävien ja vessojen kattojen paneelit. Kerhon saunassa on nyt uusi lämminvesivaraaja ja kokonaan uusittu ilmastointi sekä uudet kattopaneelit.

Hallituksen kevään toimintasuunnitelmaan kuuluu aktiivinen korona-epidemian viranomaispäätösten seuranta, niihin reagoiminen sekä normaali Ouritin kunnossa- ja ylläpito. Suurempia tai merkittäviä hankkeita ei ole keväälle suunniteltu. Kevään retkeä ei järjestetä vallitsevan korona-epidemian takia.

Ensi kesälle hallitus on suunnitellut saunan löylyhuoneen pintaremontin.

Vuoden 2021 jäsenmaksut päätetään 15.5.2021 vuosikokouksessa ja laskut lähetetään pikimmiten kokouksen jälkeen.

Vallitsevan korona-tilanteen vuoksi hallitus toivoo jäseniltä kärsivällisyyttä, viestinnän seuraamista ja korona-ohjeiden noudattamista. Ohessa myös vuoden 2020 tilinpäätös ja toimintakertomus.

Lataa tilinpäätös klikkaamalla tästä

Nautinnollisia talviuintihetkiä toivottaen,

TUK Hallitus