Uutisissa on
tiedotettu, että voimme joutua kokemaan sähkönkäytön rajoituksia ja mahdollisia
kiertäviä sähkökatkoja talven aikana. Talviuimarienkerhon hallitus on tehnyt
suunnitelman sähkökatkoihin varautumiseksi sekä selvittänyt, millaisia
haasteita katkot toteutuessaan voivat asettaa kerhomme toiminnalle.
Tiedot mahdollisista
kiertävistä sähkökatkoista sekä niiden tiedotuksesta, kestosta ja vaikutuksista
ovat alustavia. Voi myös olla, että emme joudu tällaiseen tilanteeseen.
Tiedotamme kuitenkin mahdollisista toimenpiteistä jo etukäteen, jotta niihin on
helpompi varautua.
Sähköpulan sattuessa
Helen pyrkii ilmoittamaan sähkökatkoista etukäteen. Joissain tapauksissa
ilmoitus voi tulla vasta katkon alettua. Kiertävät sähkökatkot voivat kestää
pääpiirteissään noin 1-2 tuntia.
Sähkökatkon alkaessa saunarakennus ja päärakennus tulee tyhjentää. Sekä saunaan että päärakennukselle on varattu käsivalaisimia helpottamaan tiloista poistumista, mikäli sähkökatko on ehtinyt tilojen tyhjentämisen aikana jo alkaa.
Valaisimet löytyvät:
- Saunan miesten ja naisten puolen eteisen pyyhetelineessä olevista naulakoista.
- Päätalon yläkertaan johtavan portaikon vasemmalta seinältä
- Molemmissa pukuhuoneissa on lisäksi erikseen pistorasioihin kytketyt ladattavat taskulamput
Nämä valaisimet on
tarkoitettu ainoastaan hätätapauksia varten. Niiden käyttö tai lainaaminen
muihin tarkoituksiin on kielletty.
Syyt saunan
tyhjentämiselle ovat seuraavat:
1. Saunatalon WC-laitteet ja suihkuveden lämmitys lakkaavat toimimasta. Vettä ei siis voi laskea normaalisti sähkökatkon aikana. Sähkökatkon sattuessa lämminvesi loppuu, vaikka vettä hanoista ja suihkuista vielä tulisikin.
2. Saunan ilmastointi ei toimi sähköjen katkettua.
3. Saunatalon lämmityslaitteet (kiukaat ja lattialämmitys) eivät toimi katkon alettua.
4. Saunan ulko-ovien sähkölukot eivät toimi, joten pidä avain mukanasi käydessäsi uimassa.
5. Avantoa auki pitävä potkuri lakkaa pyörimästä, jolloin avanto alkaa jäätyä umpeen.
Ohjeistus sähkökatkon aikana
1. Saunojien tulee poistua saunasta rauhallisesti mutta viipymättä.
2. Kaikki vesikalusteiden käyttö sähkökatkon aikana on ehdottomasti kielletty. Varmista myös, että kaikki hanat (suihkuissa, saunassa, wc-tiloissa ja saunan käytävillä ovat kiinni!
3. Päärakennukseen on hankittu käsivalaisimia sähkökatkojen varalle. Lisäksi pukeutumistilojen kattoon on asennettu lisävalaistusta, jonka avulla helpotetaan pukeutumista ja rakennuksesta poistumista. Pukuhuoneiden pistorasioissa olevia ladattavien taskulamppujen lataustelinettä ei saa irrottaa.
Mikäli normaaliolosuheissa tarvitset hiustenkuivaajaa, irrota lamppu ja latauslaite telineestä ja palauta se paikalleen hiustenkuivaajan käytön jälkeen. Kun lamppu asetetaan takaisin paikalleen, se syttyy hetkeksi ja sammuu hetken kuluttua. Älä koske taskulampun kytkimiin.
4. Jokaisen jäsenen velvollisuus on tarvittaessa auttaa muita jäseniä poistumaan tiloista jouhevasti. Toivomme autolla paikalle saapuvien jäsenten ottavan mahdollisuuksien mukaan kyytinsä kerhomme muita jäseniä helpottaakseen heidän pääsemistään julkisen liikenteen pysäkeille.